Elämää rennolla otteella. Olen runoilija,kirjoittaja ja käsityöläinen. Oman elämäni lifestyleä, tunteella ja pienellä budjetilla.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2021

Oikein hyvää alkavaa vuotta 2021 sinulle.

Epäsäännöllisen säännöllisesti herään aina siihen, että lupailen jälleen aloittaa aktiivisen blokkauksen, siltikään siinä onnistumatta. 

Miten joskus kaikki oli niin yksinkertaista ja helppoa. Sen kuin istui koneelle ja kirjoitti. Nyt kirjoittaminen on niin kovin vaikeaa, tai ainakin siinä alkuun pääsy.

Uuden Vuoden lupauksia en ole tehnyt vuosiin, mutta jos tänään, puoli kevyesti, lupaan itselleni yrittää jatkaa tämän blogini kirjoittamista.

Tulkoon siitä lopultakin minun itseni näköinen.


Vuosi alkoi suurilla onnen tunteilla, kun elämään vihdoin, vuoden koirattomuuden jälkeen saapui pieni tolleripoika, Toivo, Trindys Forever Lake Man. 

Kaikki meni kuitenkin lopulta niin pieleen, kuin vain voi mennä. En tässä sitä sen tarkemmin kuitenkaan lähde avaamaan, pääpiirteittäin vain. 

Aluksi kaikki sujui todella hyvin, Toivo oli hienosti vastaanottavainen ja oppi hienosti asioita. Pikkupennun koulutus sujui siis hyvin. Sisäsiistiksi oppiminen oli hieman hitaampaa, mitä aikoinaan Kaapon kanssa, joka oli jo 3,5 kuisena täysin sisäsiisti. Mutta sitten tuo rakas pieni tolleripoika puri minua kahdesti niin, että jouduin käymään paikkailtavana ja kerran vielä pahemmin kumppania. Sai siinä sivussa vielä yhden raivokohtauksen ja meinasi käydä käteeni vielä kolmannenkin kerran kiinni. Eikä tosiaankaan kyse ollut tuosta pentupureskelusta, vaan Toivo sai kunnon aikuisen koiran pururaivon.

Olin todella vaikean paikan edessä, olin alkanut pelätä pientä, rakasta pentuani.

Lopulta tein päätöksen ja Toivo palautui kasvattajalle, vaikka meidän piti Toivon kanssa muutta heinäkuun alussa Forssaan Nokialta, mutta en  uskaltanut ottaa riskiä, että pentu täällä purisi pikkutyttöjä, joiden kanssa tulisin olemaan melkein päivittäin tekemisissä.

Pennusta luopuminen oli viime vuoden vaikein asia. Enkä tiedä, kykenenkö joskus vielä harkitsemaan uutta yritystä koiran kanssa, sillä nuo puremiset jättivät minuun melko kovan koirapelon.

Tämä vuosi toi myös luopumista ja saamista. Luovuin jostain, joka ei ollut minulle tarkoitettu ja sain tilalle itseni ja oman rakastamani elämän. Palasin Forssaan, rakkaitteni luo. Olin jo edellisenä syksynä tehnyt päätöksen paluusta, ennen kuin vanhin lapsenlapseni aloittaa koulun ja muuttoauto suuntasi Forssaan heinäkuun alussa. Täällä olen onnellinen, saan olla ja elää omana itsenäni.

Henkisestä väkivallasta selviäminen vaatii oman aikansa, mutta tiedän, että minä selviän.



Jos jotai tämän vuoden saavutuksista pitäisi mainita, niin niihin kuuluu tämä kirja, Sanoja Naisilta.
Olen Antologiassa mukana pienellä novellilla. Kirja on saatavilla kaikista yleisistä nettikirjakaupoista.





 

Gluteenittomat uunidonitsit



Päätinkin näin vapun kunniaksi  jakaa tämän viime vuotisen, tänään facebookin muistoista putkahtaneen donitsiohjeen tässä sinulle.
Tunnustan kuitenkin, etten enää yhtään muista, onko ohje alunperin jostakin kopioitu. mutta ( huuda HEP!, jos tää on sun ohje).

3 dl Viljatuotteen pullajauhoseosta (tämä on sokeriton ja vehnätön ja sisältää valmiikisi pshylliumin).
2 dl hirssijauhoa (käy myös esim. tattari)
1,5- 2 dl erytriolia (tai esim. kookossokeria)
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljajauhetta ( tai -sokeria, jos se passaa ruokavalioosi)
2 tl kaardemummaa
1/2 tl suolaa
2 dl kermaa/maitoa/kookoskermaa
1 dl öljyä/voisulaa
2 munaa
***********************
1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
2. Yhdistä munat, neste, öljy (voisula) keskenään toiseen kulhoon.
3.Lisää neste-muna-öljyseos vähitellen jauhoihin, sekoittaen kokoajan, että taikinasta tulee tasainen.
4. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota kevyesti öljyllä voideltuun donitsivuokaan.
5. Paista 200 asteessa noin 5-6 min.
6. Irrota paistetut donitsit vuoasta jäähtymään.

Tästä määrästä tulee noin 18 donitsia.
*******************************
Voit myös kuorruttaa esim. sulatetulla tummalla suklaalla, johon kastat donitsit ja annat kuorrutteen kovettua jääkaapissa.
Tai tee päälle pikeeri.







Koiravauva-arki


Kyllä vain, elämä on vaihteeksi koiravauva-arkea, ihan täysipäiväistä.
En oikeastaan osannut edes kuvitella sitä päivää, että saisin jälleen tuntea pienen, karvaisen koiralapsen sylissäni.
Olin ajatellut, etten enää koskaan sitä kokisi, Kaapon menettämisen jälkeen. Mutta niin vain kävi, että elämääni saapui tuo pieni, utelias, naskalihammas.

Ja mikä voisikaan tähän maailman hetkeen olla sopivampi nimi tuolle pienelle, kuin Toivo.

Tässä hän on: Toivo-tolleri, ollut omassa kodissaan nyt jo kokonaisen kuukauden, tai no neljä täyttä viikkoa.
Ikää pienelle komistukselle tulee perjantaina tasan 12 vkoa ja silloin matkaamme myös eläinlääkärille, saamaan ensimmäistä rokotusta.

Tämä neljä viikkoa on ollut melkoista opettelua, yhteisen sävelen, oikean päivärytmin etsimistä.
Eikä tietenkään edelleenkään yksikään päivä kulje, kuten edellinen.

Hieman mustaa pilveä taivaalle tuo tämä korona-arki, musta peikko kokoajan väijymässä päämme päällä. Olen henkisesti ollut aika kovilla, sillä reagoin ihan liian voimakkaasti kaikkeen ikävään.

Mutta onneksi Toivo luo toivoa paremmasta huomisesta.














Basilika-timjami maustetut naudanlihapullat ja tuorepasta





Kun mieliteko iskee, silloin on vähän puolipakko tehdä jotakin sen mieliteon eteen. 
Minulla tuo mieliteko kohdistui tälläkertaa tuorepastaan ja lihapullakastikkeeseen.
Makua lihapullille antaa sopivasti timjami, basilika, vihreä paprika ja punasipuli.


TAIKINA:
400g naudan jauhelihaa
2 dl kermaviili
n. 1/2 korppujauhoja
2 kananmunaa
1 keskikokoinen punasipuli
1 pieni vihreä paprika
1 1/2 tl basilika
1 1/2 tl timjamia
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl cayannepippuria
1 tl mustapippuria
2 rkl Mutti tomaattipyreetä 

KASTIKE:
Tilkka öljyä (oliivi)
2 rkl vehnäjauhoja suurustukseen
1/2 litraa vettä
3 rkl Mutti tomaattipyreetä kastikkeeseen
Oman maun mukaan mausteita:
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua timjamia
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
Mausteitten määrä selviää maistamalla 
omien mieltymysten mukaan.
Vielä muutama minitomaatti siivuina joukkoon, 
sekä tuoretta basilikaa ja timjamia

Paloittele punasipuli ja paprika sopivan pieniksi kuutioiksi.

Valmista lihapullataikina laittamalla ensin korppujauhot  kermaviiliin turpoamaan. (5-10 min.)
Hienonna jauheliha astiassa sileäksi ja sekoita joukkoon korppujauhoseos. 
Lisää kananmunat, tomaattipyree ja mausteet. 
Viimeiseksi paloiteltu paprika ja punasipuli.
Sekoita taikina tasaiseksi.

Punasipulin ja paprikan voi myös halutessaan hieman kuullottaa pannulla pienessä tilkassa öljyä. Itse tälläkertaa lisäsin nämä joukkoon kuullottamatta.

Pyörittele taikinasta näpsäkän kokoisia pullia ja asettele uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista pyörykät uunissa 200 asteessa noin 15 min
Näitä tuskin tarvitsee kauemmin paistaa kuin tuo 15 min. näin jää sopivan muheaksi ja pyörykät kypsyy vielä kuitenkin hieman lisää, kun ne lisätään kastikkeen joukkoon.

Valmista kastike:

Ruskista vehnäjauhot pannulla kauniin ruskeaksi (älä polta)
ja lisää sen jälkeen vähänkerrallaan vesi joukkoon.
Mausta kastike ja anna kiehahtaa noin 5 min.
Lisää lihapullat kastikkeeseen porisemaan vielä hetkeksi ja siivuta muutama minitomaatti joukkoon, sekä tuoretta basilikaa ja halutessa vielä tuoretta timjamia.

Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan. 















Ketopohjalla tonnikalapiirakka


Pohja: 
3,5 dl juustoraastetta
2,5 dl mantelijauhoa
100g voita sulatettuna(tai muuta rasvaa)

Sulata voi ja sekoita aineet keskenään. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista n. 10 min 200 asteessa.

"Kastike":
1 prk kermaviiliä
1 muna
(Fetaa muruina)
mustapippuria
paprikajauhetta
timjamia
tilliä
(masteita voi vaihdella täytteitä mukaellen)
Sekoita päälle tulevan kastikkeen ainekset keskenään

Täyte:
2 prk tonnikalaa 
puolikas paprika
1 prk(pieni) ananaskuutioita
muutama kirsikkatomaattia viipaloituna

Esipaistapohja ohjeen mukaan ja levitä paistetun pohjan päälle täytteet mitä haluat. Täytteitä voi vaihdella oman maun mukaan.
Kaada päälimmäiseksi kastike ja jos haluat voi ihan pinnalle ripotella vielä aavistuksen juustoraastetta.

Paista piirakkaa 175 asteessa uunista riippuen, noin 40-50 min. 
Tarkista piirakan tilanne paiston aikana


Kierrätysnahka korvakoruja ja lisäaineettomia nakkeja


Eilen, sunnuntaina näki päivänvalon taas muutamat Helmiinat.
Nämä pitäisi tänään saada kuvattua ja sen jälkeen päivitetyksi SagaLife verkkokauppaan TÄNNE/SagaLife

Helmiina on ihan ensimmäinen kierrätysnahka korvakoru, jota SagaLife on alkanut valmistaa vuonna 2013. Helmiinan jälkeen valikoimiin tulivat nuo rusetit, joita niitäkin olen nyt viime syksystä taas tehnyt. Molemmat siis palasivat tuotteisiin viime syksynä ja hienosti nämä pitkään valikoimista pois olleet mallit on vastaanotettu.



Minä olen vannoutunut televisioFriikki ja tölllötintä tuijottaessa on mukava virkata. siinä iltasella valmistuu näppärään SagaLife-tuotteet, virkatut korvakorut.


Virkatut korvakorut onkin valikoimissa olleet ihan alusta asti, eli vuodesta 2012. Silloin tuo ensimmäinen malli oli Opri, jota sitäkin yhä edelleen valmistetaan. Opri on kestosuosikki, pieni ja söpöinen "mystinen aurinko", kuten tuotteen jo tuolloin nimesin. Myös Opreja löydät TÄÄLTÄ, verkkokaupasta. Eilen illalla tein virkkailujen suhteen uusia kokeiluja ja virkkasin myös muutaman parin tätä vanhaa Marttaa, josko sen ottaisi taas valikoimiin.

Tuleeko sulle useinkin mielitekoja jonkin ruoan suhteen?
Mulla aina välillä iskee jokin mieliteko, eikä siitä pääse eroon, ennen kuin sen toteuttaa. Nyt viime viikolla alkoi himotuttaa oikeen kunnon, vanhanaikainen nakkikeitto. Eikä siinä auttanut, kuin etsiä kaupasta Snellmanin nakkeja keittoa varten. 
Miksikö juuri Snellmaninnakkeja?
Olen tasan kahdelta valmistajalta löytänyt nakin, jota kykenen käyttämään ja ainoastaan niistä Snellmanin nakki on sellainen, joka myös maistuu oikeasti hyvältä minun suussa,

Snellmanin All Natural- makkarat on kokonaan lisäaineettomia.
Ja mikä minulle näissä merkitsee eniten, on se, ettei tuotteselosteesta löydy sanoja:"dekstroosi/glukoosi/sokeri".
Vastaavaa tuotetta lihajalosteista saa etsiä.

Itse kiinnitän huomioni ja ihmetykseni ketogeenistä, vähähiilarista jne noudattavien lihajalostevalintoihin. Syödään hehkuttaen maggaraa, joka on melkein 100% lihaa, mutta kukaan ei tunnu kiinnittävän huomiota siihen, että yleisesti nuo tuotteet sisältävät kuitenkin esim  pahamaineista dekstroosia. Minulle se on NO,NO. ja varma valinta kieltäytyä kyseisestä tuotteesta. 

Haa... ja joku nyt varmaan hörähtää, että minun keitossani on perunaa. TOTTA, mutta en noudatakaan noista kumpaakaan, en vähähiilarista, enkä ketogeenistä. Perunaa en pääsääntöisesti käytä, kuin silloin tällöin satunnaisesti, mutta kiellettyjen listallakaan se minulla ei kuitenkaan ole.


Sumppurainen sunnuntai



Kirjoitin tuohon otsikkoon "sumppurainen" ja sitten aloin miettiä, että liekö sana mikään oikea sana lainkaan. Aloin sitten hieman kuukkeloida ja olihan sanaa joku muukin käyttänyt.
Mutta oisko tuo kuitenkin joku Varsinaisen Suomen sana....
Kyllä se minunkin matkaani jostain kotopuolesta todennäköisesti on tarttunut.
Sumppurainen= sellainen pimeän ja valoisan puolivälissä oleva päivä, jolloin ei kunnolla sada, mutta ei ole satamattakaan, osittain sumuinen. 
Eli, kaikinpuolin unettava ilma.

Eikös ole muuten komia turbaani päässä minulla.
Näitä on pitänyt verkkokauppaan päivittää jo ajat sitten, www.SagaLife.fi, mutta jostain syystä on ollut koko alkuvuoden niin vedoton olo, että oon oikeastaan koko tammikuun ollu tekenättä mitään kunnon hommia. 
Ehkä alkavalla viikolla näitäkin taas löytyy ja muita turbaaneja SagaLifen verkkopuodista.

Niin ja seuraavan kerran Tallipihalta 23.2.-02, kun vietetään Tallipihan laskiaista, oon paikalla pihalla telttoineni. 





Eilen "löytyi" pakkasesta vielä kaksi pienen pientä levyä torttutaikinaa, justiinsa neljään torttuun ja minähän leipasin niistä meille iltakahville tortut.
Okkey, minunhan EI missään nimessä tulisi syödä sokeria, tai vehnää ja nyt sen sitten tässä huomaa. Olen koko päivän ollut enemmän ja vähemmän raatona.
Miten ihmeessä sorrun nyt kokoajan, kun esim viime vuosi meni todella hyvin oman ruokavalion suhteen, lukuunottamatta loppuvuotta, jolloin tietoisesti repsahdin.
Seköhän tässä takana nyt kummitteleekin.....

Olen vedonnut repsahdustani puolustellen selittämättömällä selkäkivulla. Oli hieman helpompi jaksaa, kun sai edes nauttia sokerista. Vaikka joka kerta kun sitä söin, oli olo moninverroin kamalampi seuraavana päivänä.

Nyt ei voi vedota enää siihenkään, sillä selkäkivun syy selvisi viimein tuossa 2,5 viikkoa sitten.

Siellä on selässä muutamassa kohdin kivaa rappeumaa (ne eletyt kilometrit), välilevyn pullistumaa ja Modic 1-muutosta, varsinkin lannerangan nivelessä. Sieltä se kipu tulee, tulehdus jyllää siellä luumassassa.
MUTTA,
tiettekös, tuntui kuin puolet kivusta olisi kadonnut jo sillä, että selvisi kivun aiheuttaja. Kyse ei ollutkaan onneksi mistään vaarallisesta, vaikka olin jo ehtinyt kivuissani pelätä ties ja vaikka mitä, ihan syöpään asti.
Sain uudet tilehduskipulääkkeet, joita en kuitenkaan ole vielä kyennyt aloittamaan, edellisten aiheutettua mulle ongelmia.
Fyssarille uudet tiedot ja nyt mulla on uudet kuntoutusohjeet, kun ensin hoidettiin oireiden perusteella SI-neiveltä, joka ei kyseessä sitten ollutkaan. Eikä edes se selkärankareuma, jota minun oma lääkäri pariinkin otteeseen yritti tarjota.
Oon tiettekös todella helpottunut tästä diagnoosista, vaikkakin olkoon kuinka tahansa tilanne se, etten tästä enää nuorene, eikä tämä vaiva parane.Mutta siltikin diagnoosi oli minulle kuin puoli voittoa.

Pitkästä aikaa olen taas saanut kirjoitettuakin. koko viime viikon olen näppäillyt uutta novellia. Deadlinet tosin alkaa kohtsillään paukkua, marraskuussa, joten kiirettäkin sen suhteen vielä pitää.

"Muistan, miten minun tehtäväni oli usein toimia eväskahvin kuskaajana heinäntekoon. Korissa kulki näppärästi pellolle voipaperiin kääräistyt voileivät ja maitokahvi vanhoissa viinapulloissa.
Voin vieläkin haistaa nenässäni maitokahvin huumaavan, makean tuoksun, vaikken eläissäni moista enää suuhuni laittaisi. Kahvia, maitoa ja reilusti sokeria. Makeaa ja vaaleanruskeaa nektaria, jota juotiin kolhiintuneista emalimukeista. Voin ihan tuntea sen hykerryttävän onnen tunteen, kun lämmin, makea neste valui kurkusta alas. "

Tarkoitus on saada se valmiiksi keväällä kirjoittajanaisten kesken julkaistavaan  antologiaan. Jännnittää...
Kannattaa muuten käydä kurkkaamassa SagaLife:n sivulla, verkkokauppaan päivittyy alkavalla viikolla myös näitä SagaLife Helmiina korvakoruja. Helmiinat ovat valmistettu kierrätetystä nahasta, koukut ja metalliosat ovat kirurginterästä.

Helmiina on SagaLifen ihan ensimmäinen nahkakorvakorumalli, alkuvuodelta 2013. Oltuaan hieman unohduksissa tässä muutaman vuoden, palautin sen valikoimiin uudelleen nyt syksyllä 2019 ja mielestäni vastaanotto oli todella mukava.
Toivon, että Helmiinan kulku tästä eteenpäinkin saisi jatkua yhtä mukavasti.

Mutakakkua ja vanhoja tuoleja



Minähän olen tunnetusti heikkona vanhaan tavaraan. :O)
Ennen tuo taisi koskea vähän kaikkea...
Kuten itseäni paljon vanhempiin miehiin..... :O)
Nykyisin tyydyn keräilemään vain vanhoja huonekaluja ja tavaroita.

Tässä yksi mun lemppari tuoleistani. Näitä samoja tuoleja minulla on kolme kappaletta, tämä vaalea ja kaksi tumman sinistä.
Eilen eräässä Facebook-ryhmässä kävi ilmi, että malli mitä todennäköisemmin on Billnäes-tuoli. Ihan täyttä varmuutta tosin en tästä mene allekirjoittamaan, sillä omissa tuoleissani ei minkään valtakunnan leimoja tuolla pohjassa näy.
Saattaahan olla, että tällä samalla mallilla tuoleja on aikoinaan valmistanut joku muukin puulaaki.
Tiedätkö sinä?





Iltakahvin kanssa meillä syötiin eilen mutakakkua.  Tässä ohje sullekin:
GLUTEENITON MUTAKAKKU

2 dl gluteenitonta (vehnätöntä) jauhoseosta
mantelijauhoa vuoan jauhotukseen
1 dl juoksevaa leivontamargariinia(tai voita)
2,5 dl kookossokeria/steviaa/erythrolia
2 kananmunaa
1/2 tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta

1. Lisää juoksevaan margariiniin sokeri/makeutus. Jos käytät voita, sulata ensin voi ja anna hetken jäähtyä, lisää sitten makeutus.

2.Sekoita joukkkoon kananmunat, yksi kerrallaan ja sekoita taikina tasaiseksi.

3. Sekoita jauhoseos, kaakaojauhe ja suola kesksenään . Siivilöi tämä seos taikinaan ja sekoita varovasti käännellen tasaiseksi massaksi.

4.Voitele irtopohjavuoka 
(minulla halkaisijaltaan vuoka noin 20 cm). Jauhota voideltu vuoka mantelijauholla.

5.Paista kakkua noin 20 min 175 asteessa. 

Tässä ajassa kakusta tuli vain ihan keskeltä kosteahko. Mutta mikäli haluat mutakakusta sellaisen oikein kostean, vähennä paistoaikaa 15 minuuttin.



Tässä olen nyt vuoden päivät viettänyt pääsääntöisesti vehnätöntä ja sokeritonta elämää.
Aina välillä on tullut myös sorruttua, vaikka tiedän, ettei terveyteni takia pitäisi sortua. Mutta joskus vain tulee ihan liian suuri halu syödä ihan tavallista, sokerijäätelöä tai muutama irtokarkki.
Onnekis näitä heikkkojahetkiä ei ole ollut usein, eikä siis kovin montaa.
Mutta jokaisen tälläisen kerran jälkeen kyllä huomaan heti, että niistä periksiannoista on seurannut vain huonoa.

Sen huomaa seuraavana päivänä väsymyksenä ja epämääräisenä olona aika välittömästi.

Mietin jo eilen mahdollisuutta käydä omalla kustannuksella otattamassa kilpparikokeet, kun tuntunut, että tuo iänikuinen väsymys on taas ollut matkakumppanini ihan liian monta päivää.

Mutta kummasti tänä aamuna, kun kelit ulkona on menneet taas pakkaselle, väsymyskin on tipotiessään.
Joten.... mitä ilmeisemmin tämä on jonkinasteista kaamosväsymystä, noista sateisista, matalapainekeleistä.
Pienikin pakkanen tai auringonpilkahdus tekee jaksamiselle kummia.

Toisaalta, kuten blogini nimikin, Vaihtoehtovuodet kertoo, olen vaihdevuosi-ikäinen nainen.
Vaihdevuosiinkin sopii hyvin monet näistä minun olotiloistani.
Olen tosin tähän asti ollut sitä mieltä, ettei minulla ole minkäänlaisia vaihdevuosioireita, kun ei ole kuumia aaltoja, eikä muutakaan siihen sopivaa, ei limakalvojen kuivuuksia, tai muuta.

Mutta olisiko tämä väsymys ja kivut nivelissä selitettävissä vaihdevuosilla.... Olisikohan..... Sillä jos pysyn tiukasti ruokavaliossani, ei väsymystäkään ole, vaan tunnen olevani elämäni kunnossa.





Hyvää tätä vuotta


Oikeen hyvää tätä päivää. 
Ollaankin jo suht pitkällä tätä uutta kuluvaa vuotta. Katselin, että viime keväänä, toukokuussa, uhkailin postauksessani ryhdistäytyväni ja tarkoitus oli taas alkaa blogata oikein uudella innolla.
Mietin nyt, monesko kerta tuo oli ja monesko kerta se oli kun olen epäonnistunut tavoitteissani.
Aika mones.
Ei kehtaa edes miettiä noita kertoja.

Tänään kuitenkin istun tässä, keittiön pöydän ääressä. Nokialla, jonne olen jysähtänyt.
Elämä kun ei ole niin yksinkertainen yhtälö. On huonoja ja vieläkin huonompia päiviä.
Mutta päivien, viikkojen ketjussa on myös niitä parempia ja vieläkin parempia päiviä.
Toki minulla viime aikoina on tuntunut enimmäkseen olevan noita "vieläkin huonompia".



En uskalla edes kelata taakse päin, montako kuukautta olen nyt kärvistellyt. Karkeasti ottaen vuoden, mutta oikein pahasti kärvistellyt viimeisen puoli vuotta.
Kärvistellyt minkä suhteen?
Selän.
Selän suhteen minulla on kai ollut ongelmia enemmän ja vähemmän koko aikuisiän.
Luulen, että kaikki sai alkunsa Salon Pahkavuoresta vuonna nakki, tai todellisuudessa tuo taisi olla vuosi 1986.
Olin sillon talvella 21-vuotias, kun koulusta ( opiskelin silloin Salon kotiteollisuus koulussa, ompelupuolella) lähdimme laskiaismäkeen Pahkavuoreen.
Mitä ilmeisemmin on ollut liikuntatunti, vaikka todellisuudessa minulla ei ole mitään muistikuvaa, että opetukseen olisi liikuntaa kuulunut.
Ehkäpä ei kuulunutkaan. Ehkä se oli vain jonkin muun oppitunnin katkaisu epätavalllisella tavalla, rentoutumis tarkoituksella, laskiaismäkeen lähtö.

No, kohdallani siitä kehittyi todellisuudesssa kaikkea muuta.
Kaverin kanssa samassa pulkassa, minä takana, pitkiä liukuja mäkeä alas ja meidän mitään tietämättä, juuri tuohon kohtaan mäkeä oli joku rakentanut melkoisen hyppyrin.

Siitä sitten laskimme pulkallamme ja minä takana ollut putosin ilmalennon päätteeksi suoraan pyrstölleni maahan.
Tässä kohtaa en edes muista, miten kävi kaverin, pysyikö hän koko tuon lennon ajan laskuvälineessämme, vai ei.
Mutta minua sattu, sattui todenteolla, kun koko runko tärähti voimalla maahan.

Seuraavista viikoista ei mielessäni ole enää mitään yhtenäistä muistikuvaa. Katkonaisia hetkiä sieltä ja täältä.
Seuraavana päivänä muistan "ryömineeni" kouluun, mutta jouduin poistumaan kuitenkin kesken päivän kotiin, kun oppitunnilla istuminen ei onnistunut.
Siitä ei ole minkäänlaista käsitystä, kauanko olen opetuksesta joutunut olemaan pois, mutta sen muistan, että kotona olen kärvistellyt sen kanssa, ettei kävely meinannut onnistua mitenkään päin.

Ei minua siihen aikaan saanut lääkäriin, ellei kuvainnollisesti ollut "pää kainalossa".
Enkä minä sen suhteen noista ajoista kovin paljon ole muuttunut.
Korkea kynnys minulla on edelleen marssia lääkärin pakeille.

Selkä vaivasi minua siitä asti aina satunnaisesti.
Oli juuri noita parempia aikoja ja todella huonoja aikoja. Joskus piti tiskatessakin huilata välillä, kun seisominen yhtäjaksoisesti ei onnistunut.

Toisen raskauden aikana sain lisäriesaksi iskiaksen, joka aika-ajoin äityi todella pahaksi.
Koskaan selkää ei kuvattu, vedoten ikääni.

Mutta jottei tämä nyt menisi kokonaiseksi itkuvirreksi, on pakko teodeta, että on minulla niitä hyviäkin aikoja ollut.
Varsinkin silloin, kun olen jaksanut treenata.
90-luvulla tein sitä todella aktiivisesti. 2000-luvun alussakin vielä kiitettävästi.
Kunnes sitten tuolloin 2010 sairastuin homeesta, muutettuani avioeron myötä homeasuntoon asumaan.

Niin paljon oireita, turhiakin oireita.
Miten paljon minulla olikaan ymmärryksen puutetta, oman terveyteni suhteen ja on edelleenkin.
Pitkän polun alussa tässä vasta ollaan, mutta nyt voin sanoa, että tiedän jo todella paljon, mitä minun olisi hyvinvointini eteen tehtävä.
Toinen asia on sitten taas se, onko minulla sisua ja tahtoa tehdä näitä asioita.

Tällä hetkellä selkä näyttelee jälleen pääosaa elämäni käsikirjoituksessa.
Se on viimeisen puolen vuoden aikan äitynyt niin pahaksi, että epätoivo alkaa nostaa päivittäin päätään.
Tuntuu, ettei lääkärikäynneistäkään ole mitään hyötyä, en saa sieltä sitä apua mitä tarvitsen.
Fysioterapiassa olen käynyt marraskuusta ja vaikka fyssarini on todella ammattitaitoinen, emme siltikään ole saaneet helpotusta tilanteeseeni.
Ei ainakaan tähän asti.


Viime tammikuussa perhekärhämän päätteeksi putosin autosta. Olin juuri ollut nousemassa auton kyytiin, kun olisin hallunnut saada kyydin mieheltä Tampereelle, jonne hänkin oli menossa.
Se ei sopinut hänen suunnitelmiin ja niinpä tuo lähtikin vauhdilla peruuttamaan pois kun olin juuri istumassa kyytiin. Putosin siitä maahan, johon jäin makaamaan.
Mies jätti minut siihen ja jouduin soittamaan apua hälystä, että pääsisin ylös maasta.

Olin loukannut taas selkäni tömähdyksessä. Kipu oli aika kova, mutta ajattelin sen menevän ajan kanssa ohi, kunnes aloin vuotaa verta ja jouduin sittenkin lähtemään ensiapuun.

Makasin yhden yön Acutassa tuon verenvuodon takia, mutta eivät ottaneet TT-kuvia, mitä ensin suunnittelivat, sillä olin edellisellä kerralla, syksyllä 2018, TT-kuvauksessa saanut varjoaineesta allergisen reaktion.
Nyt, näin jälkeenpäin mietin, olisi vain pitänyt ottaa tuo reaktion riski, sillä mitä ilmeisemmin jotain on tuosta tärkystä jäänyt, aiheuttaen lantionalueen tämän hetkiset ongelmani.


Kesäkuussa hankin hulavanteen, toivoen sen tuovan selkääni helpotusta.
Hetken sitä veivasinkin sydämeni kyllyydestä, mutta olisikohan tuo ollut elokuussa, kun hulatessa tuntui siltä, että joku olisi iskenyt äkillisesti rautanaulan selkärankaan.
Sen jälkeen elämä selkäni kanssa on ollut oikeastaan vain ja ainoastaan alamäkeä.

Edes yksi kivuton päivä. Se minulla olisi toiveissa.
Josko sellaisen vielä joskus saisi



Elämä ilman valkoista sokeria ja vehnää palautti kilpirauhasarvoni viitteisiin






Elämäni koira, Kaapo, Damirazin Iloinen Irtopiste on poissa.
Eilen päivitin Kaapon blogia, kai viimeistä kertaa.
Villikon tempaukset.

Pystyin vihdoin tekemään sen, kun Kaapon poismenosta tulee nyt kaksi kuukautta aikaa.
Tosin tänä aamuna luin uudelleen tuota kirjoittamaani blogitekstiä ja itkin silmät päästä. 
Tämä ikävä, suru ei tunnu helpottavan.
Meillä oli Koirapojan kanssa hyvä yhteinen elämä. 
Kuljimme niin elämän ylä- kuin alamäet yhdessä.
Erot, rakkaudet, elämän heittelyt, sairaudet, ilonaiheet, työt ja arjet ja muutot, joita oli tämän kymmenen vuoden aikana monta. 
Minun rauhaton sieluni, joka ei osaa asettua paikoilleen.
Koirapojan rakkaus oli ehdoton, vahva ja kokoajan läsnä. 
Tapahtui mitä tahansa, Koirapoika oli siinä.

Koirapoika on nytkin siinä.

Luonani, uurnassa.


Olen aina vain laiska kirjoittaja. Vaikka kirjoittaminen on yksi asioista, jota olen aina rakastanut, ei se nyt vaan tunnu sujuvan enää säännöllisesti.
Ennen päivitin blogejani melkein joka päivä ja rakastin sitä, mutta sitten tuo surullisen kuuluisa kesä 2012 toi siihen stopin. 
Tuo häijy, kiero ja sumeilematon ihminen, joka oli päättänyt tehdä minusta syntipukin päästäkseen  viemään huomion pois omasta sotkustaan, sai vedettyä minut mukaan siihen oikeen kunnon sotkuun, joka kummittelee yhä vieläkin taustallani, vaikka maineeni lopulta puhdistuikin, jätti se ikävän kaiun kaikkeen tekemääni vielä tänäkin päivänä. Tosin, enpä tiedä, olenko tuosta edes oppinut mitään. Aina vaan hakkaan päätäni seinään, yhä uudelleen ja uudelleen.





Tässä on sitten viime syksyn tapahtunut niin paljon ja kaikenlaista.
Eikä niistä vähäisin kai ole ollut se kun huomaa, että ihminen jota olet rakastanut ehdoitta ja jonka mukaan olet lähtenyt uskoen rakkauteen ja loppuelämän onneen, paljastuu joksikin, jota et enää tässä elämässä olisi halunnut kohdata. 

Minulla on oiva kyky saada raivoisat, sekopää ex-puolisot kimppuuni. 
Niin kävi nytkin.
Ystävätär sanoo, "olet hullumagneetti", eikä kai siinä ole mitenkään väärässä.

Viime syksyn juoksin terapiassa, koettuna keskivaikean akuutin stressireaktion miehen exän aiheuttamana,  yrittäen saada selvyyttä tähän, mikä on se syy, että vedän näitä epävakaita persoonia puoleeni. 
Olen etsinyt syytä itsestäni ja löytänytkin, tämän äärettömän herkkyyteni. 
Tämä on jo toinen terapiassa kulkeminen, vuonna 2006 kävin ensimmäiset kerrat psykiatrilla, etsimässä syytä itsestäni, muiden käytökseen.
Minulla on kumma tapa, syyttää itseäni, jos reagoin toisten hyökkäyksiin, niinkuin reagoin. 
Ei minusta ole sitä "vikaa" löytynyt kummallakaan kerralla, kuin tosiaan tämä ääretön eritysiherkkyyteni, lukea ihmisten todellisia luonteita, todellisia ajatuksia ja reagoida niihin.

Tuntuu, niin turhauttavalta lukea, miten Erityisherkkyys pitäisi kääntää voimavaraksi, eikä kukaan puhu tästä, sen kielteisestä, negatiivisesta puolesta. 
Siitä, miten se tekee sinusta "hullumagneetin".

Eikä toki kaikkien kohdalla varmaan näin käykään, he osaavat hallita herkkyyttään. Itselle tämä on koko ikäni ollut vaikeaa, olen niin satalasissa-ihminen, että pysähdyn aina vasta nokkakolariin.




Mitäkö elämäni on tänään?
Olen oikeastaan aika onnellinen, etten enää tuhlaa sitä ylitsepursuavaa rakkauttani siihen (häneen), joka on minulle petollinen.
Asun edelleen miehen kanssa, enkä täältä näillä näkymin ole edes minnekään lähdössä. 
Ihan hyvä minun on tässä olla, sietäköön nyt kun minut tänne puoliväkisin raahasi rakkaitteni luota. Kosikin silloin, varmuudeksi, ellei muuten minua olisi mukaansa saanut lähtemään. Myönnän toki, että olin hulluna rakkaudesta ja täysin harkintakyvytön, ettei minua paljon tarvinnut suostutella tänne lähtemään. Kuvittelinhan vihdoin löytäneeni sen oikean ihmisen, isolla sydämellä.
Ehkäpä siksi tämä pudotus, kun se tuli kirpaisikin yllättävän lujaa.

Toki minut on uhattu heittää täältä "pellolle" jo useasti ja viimeinen niitti taisi olla se, että menin puhumaan poliisille, miten miehen tytär viime kesänä pyysi miestä tappamaan minut. Kerroin myös muut uhkailut. Samoin olen pakotettu miehen exästä tekemään tutkintapyynnön poliisille. Omituista kyllä nuo "häivy täältä" tulee aina silloin, kun uskallan olla jostakin asiasta eri mieltä. Sitten väliajat ollaan taas niin hyviä ja rakastavia ja tuodaan melkeinpä kuu taivaalt eteeni. 

Niinpä-
Minä kun luulin, jo päässeeni näistä oikeusjutturumbista sun muista, mutta näemmä elämäni on aina vaan kuin keskinkertainen saippuasarja, johon tehdään pienellä budjetilla lisäosia.

Tälläinen minä olen, oman elämäni "Matti Nykänen". 
Mieshän raivostui minulle, kun Matin kuoltua totesin, että mitä ilmeisemmin Mattikin oli erityisherkkä.
"sekö muka oikeuttaa riehumaan puukolla ja sekoilemaan....."
Ei ymmärtänyt, että meidän on vaikea kestää muun maailman paineita. Eihän toki erityisherkkyys oikeuta toimimaan väkivaltaisesti tai muutenkaan, sitä en puolustele, sillä itse en ole koskaan ollut väkivaltainen, en ole harrastanut edes tuota miehen ex:än harraastamaa uhkailua, mutta meihin vaikuttaa ympäröivä elämä niin paljon voimakkaammin, kuin ns. normaaleihin. 

Viime kesä oli todella raskas. Elokuun lopulla sairastuin. 
Kun kohdallesi osuu jokin, joka todetaan harvinaiseksi se pysäyttää.
Leikkaussalihoitaja täällä totesi tehneensä 20 vuotta työtään ja ensimmäistä kertaa törmänneensä kyseiseen sairauteen.

Selvisin, ainakin tällä kertaa. Toki pelko puserossa polttaa edelleen ja reagoin jokaiseen ei-normaaliin tuntemukseen.

Oman osansa tähän toi vielä se, että tuon sairastumisen myötä löytyi syy muulle voimattomuudelleni.
Se ei johtunut pelkästään henkisestä kuormittumisesta, jota koin miehen exän hyökkäilyistä ja toimista, vaan minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta marraskuussa.
Syynä pohjalla löytyi autoimmuunisairaus, hashimoton tyreoidiitti.
Ei enää tarvinnut ihmetellä, miksi nukuin 8-9 tuntia öisin ja herätessä olin silti täysin voimaton.

Tämähän tarkoittaisi normaalisti sitä, että saisin tyroksiinilääkityksen, mutta sovin lääkärini kanssa, että saan olla ensin vain tarkkailtavana, mihin suuntaan vajaatoiminnan arvoni alkavat liikkua.

Tein 2.1. 2019 elämäntaparemontin, tai toisinsanoen palasin siihen vanhaan elämäntyyliini, jota noudatin ennen miehen tapaamista, vielä syksyllä 2016.

Muuten annoin syömisteni jatkua kuin tähänkin asti, sillä olen aina syönyt pääosin terveellisesti, lukuunottamatta heikkouttani sokeriin.
Nyt jätin kokonaan pois kaiken lisätyn valkoisen sokerin, tämä sisältää myös tuotteet joissa on maininta glukoosista, dektroosista jne. Samoin valkoinen vehnä jäi pois ruokavaliostani.

Kun oltiin helmikuussa, siis vajaa 3 kuukautta ensimmäisistä kilpirauhaskokeista, oli kaikki arvoni viitteissä ja olo oli kohentunut huomattavasti. 
Toki thyreoidiitti siellä pohjalla on edelleen, mutta miten aktiivisena, ainakin tuon hetkisten kilpirauhasarvojen mukaan, melkoisen hyvin hallinnassa sekin.

Nyt nukun 7-8 tuntia yössä, enkä ole enää väsynyt.
En koe  tuntevani mitään muitakaan vajaatoiminnan oireita.

Jos olin tänne muutettuani ihmetellyt äkkinäistä painoni nousua, sillä sain tuolloin puolessa vuodessa lähemmäs 15 kiloa painoa lisää, alkaa sekin olla menneen talven lumia. 
Nyt 4,5 kuukauden jälkeen painosta on tippunut 10,5 kiloa. 
Enkä ole pitänyt edes diettiä, sillä tämä mitä teen, on elämäntapamuutosta, enkä tingi mistään. :O)

Meillä herkutellaan edelleen säännöllisesti, kuten kuvista näkyy.
Nyt vain ilman valkoista sokeria ja vehnää. 





Toivonkin, että tämä blokikirjoitukseni olisi jälleen päänavaus kirjoittaa näitä ajatuksiani tänne ylös itselleni ja samalla myös teille luettavaksi.