Miten joskus vaan onkaan niin voimaton olo.
Viikonloppu on mennyt löysäillen.
Edes lenkille ei vielä uskalla lähteä, kun tämä flunssa-/poskiontelotulehduskierre ei vaan mene kunnolla ohi.
Kolme viikkoa jo taudin kourissa.
Syöty ja oltu.
Siitä koostuu tämä viikonloppu, sekä runoista ja virkkauksesta.
Jos tietäisit
miltä tuntuu,
kun iho janoaa
kosketusta.
Sydän itkee ikävää,
vaikka tietää,
sen olevan turhaa.
Jos tietäisit,
miten syli kaipaa
ottajaa.
Halu riettaasti repii
sisintä.
Miten kaipuu kutoo
häpyyni yksinäisten öitteni
hauraat verkot.
Sinipunaiset mustelmat
jotka ääneen huutavat
ota minut nyt.
Eikä yhtään hetkeä
näistä päivistä
voi laskea,
etten kosketustasi
kaipaa.
Riudun raunioksi
lasikattojen
alla.
Muistomerkiksi
kiihkoni voimasta
joka hetkestä hetkeen
odotti ottajaa.
(Saga 27.11.-16)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti