Elämää rennolla otteella. Olen runoilija,kirjoittaja ja käsityöläinen. Oman elämäni lifestyleä, tunteella ja pienellä budjetilla.

Kohtuuttomaksi olet muotoutunut mieleni sopukoihin



Tunnustan.
Tätä on tullut mietittyä niin monasti, että

- Mitä sitten jos joskus julkaisen?
- Mitä sitten kun joskus julkaisen?
- Mitä sitten jos saan joskus julkaista?
- Mitä sitten jos onnistun joskus julkaisemaan?
- Mitä sitten kun huomaan, että olen onnistunut julkaisemaan?

Siinä se nyt vihdoin on, oikovedos EsikoisRunoKirjastani.

Löytyi se helppo tapa päästä julkaisemaan omaa tekstiään.
Mediapinnan Suomi100 Runokirjaa ja minä olen tässä mukana.
Täyskustanne, "Kohtuuttomaksi olet muotoutunut mieleni sopukoihin."

Oikeastaan en tiedä miltä NYT tuntuu, sillä...
Vaikka tämä on ollut tiedossa noin 1,5 viikkoa, en edelleenkään kai ole oikein ymmärtänyt, että  tästä tulee totta.

Ehkä siinä vaiheessa, kun lopullinen tuotos tulee "uunista ulos".


Pöllöpipoja ja autoiluja






PikkuNeiti ilmoitti, "mamma teetkö minulle uuden pöllöpipon", kun edellinen oli jäänyt auttamattoman pieneksi. 
Ja mammahan teki, viime yönä loppuun, edellisiltana ehdin virkata rungon. Malliksi oli onneksi kotiin jäänyt tuo turkoosi versio.



 Näyttääkös samalta, kuin tämä vanha?





Meillä aamut alkaa samaan vanhaan totuttuun tapaan.
Tämän suhteen olen todellakin yllätyksetön.
Yli 30 vuotta olen ollut kuin takiainen tässä tavassani kiinni, hievahtamatta. 
Puuroa aamuksi. 
Hedelmiä ja marjoja.
Oikein muuten ei tunnu aamu alkavan, ellen puuroa vatsaani saa.

Leipä, se ei koskaan ole ollut se minun juttu.

Tosin nyt kun olen metsästänyt kaupoissa leipää ilman iänikuista vehnää, mikä muuten onkin paljon vaikeampi juttu, olen syönyt leipää varmaan niin paljon, etten ikinä.



Härkäpapu.
Sepä hyvinkin. 
Pihveissä on härkäpapua ja lehtikaalia. Nämä nappasin paikallisen Cittarin palvelutiskiltä. Pikaruokaa, kotona vain juurekset uuniin muhimaan päivälenkin ajaksi ja kotiin palatessa odotti ruoka valmiina.





Tuossa päivänä eräänä, viikolla, ihmettelin tätä kaavoihin kangistumista.
Oikein piti laskea ja tarkistaa, että kaapissa roikkuu toistakymmentä talvitakkia ja aina vaan tulee tuo yksi päällensä kaivettua.
No, mikäs siinä, hyväksi todettu on varmaankin hyvä.
Kohta onneksi ollaan keväässä ja saa ruveta ihmettelemään, mitä sitten päälleen laittaa.





Niin on vikkelä tämä meidän herra, ettei kuvauksen aikaa malta paikallaan pysyä.
Toki olen enemmän kuin ONNELLINEN, sillä koko viikko, on treenattu autoon menoa.
Ja nyt se taas jotenkuten onnistuu.

Meillähän on elämää suurempi ongelma, tämä autolla kulkeminen.
Koirapoika, joka oli kokonaista neljä vuotta innokasta innokkaampi autoilija, muuttui kuin iskusta koiraksi, jota ei autoon saa. 

Tätä ennen hän oli kai aina ensimmäinen autossa, ei paljon tarvinnut käskeä.
Nyt saa laskea viimeisen 4 vuoden ajalta varmaan kahden käden sormilla ne kerrat, että autoiltu ollaan.

Mutta taas on pakko treenata, sillä elämässä tapahtuu suurempaa suurempia mullistuksia, joista ollaan enemmän kuin Onnellisia.
HAPPY.




Meillä oli synttäritkin tuossa viime kuun lopulla.
Koirapoika täytti jo kokonaista 8 vuotta ja kakku oli jälleen sen mukainen.