Helsingin Kirjamessut 2017



Koirapoika herätti tänään lauantaina ennen puolta kahdeksaa. Ennen kuin ehdin edes alakertaa, oli Mauri jo kiikuttanut koiruuden pihalle.
Takapihalle päästäminen pääsääntöisesti olisi se helpoin vaihtoehto, mutta ovi taakse menee minun työhuoneeni kautta, joka sitten taas ei tällä hetkellä ole mitenkään sellaisessa kunnossa, että kulku ulos sitä kautta onnistuisi.
Mauri kipitti takaisin nukkumaan, mutta minä jäin alas kahvin keittoon ja koneelle. 

Tilanne on OUTO, olen niin läheisriippuvainen tuosta miehestä, että tämä taitaa olla ensimmäinen kerta koko yhteisen taipaleemme aikana, kun olen yksin aamusta  hereillä.

Istun tässä koneella ja kummastelen olotilaani. 
Minulla on samanlainen tunne kuin aina jouluaattoaamuisin.
Silloin kun lapset olivat pieniä ja minä heräsin aamulla ennen toisia, tulin alakertaan, laitoin riisipuuron tulille ja paistoin aaton joulutortut.

Sytytin keittiön pöydälle kyntilät ja keitin itselleni aamukahvit. Join jouluaamun tunnelmassa kahvini kaikessa rauhassa ja olo oli enemmän kuin seesteinen.

Tänään on tuntunut tuolta salamalta, vaikka viikonlopun siivous on tekemättä, eikä mikään muukaan noista  jouluaaton tekemisistä osu kohdalleen.

MUTTA

Huomenna herään vielä aikaisemmin.
Suoritan aamutoimet varmaan rutiinilla ja lähdemme ajamaan Helsinkiin.

Tänä viikonloppuna on Helsingin kirjamessut Messukeskuksessa ja huomenna olen minä paikalla Runoilijat Messuilla 2017-osastolla.
Koko hieno, upea, toisilleen ennestään tuntematon runoilijaporukka on touhunnut messuilla keskiviikkoillasta asti, aloittaen osaston rakentamisesta ja nyt päivittäin on osastolla kolme runoilijaa vuoroissa esittäytyneet messukansalle.

Kiitos ja kunnia siitä heille, jotka pystyivät osaston kasaamiseen  ottamaan osaa. Minulle tuo Helsinkiin lähtö täältä oli hieman hankalaa. Mutta huomenna olen lähdössä, tekemään oman osuuteni, esittäytymisen messuilla.

Jännittää jo etukäteen.
Outoa sinänsä, sillä olen työni puolesta tottunut esiintyjä. Mutta ensimmäisen runokirjan esittely, runojen ääneen lausuminen, on kuitenkin aivan eri juttu.

Minä kirjoitan, mutta lausuja en ole. Ikinä en ole jostain syystä onnistunut olevaan luonteva siihen puuhaan.

Ehkä tämä jännitys on hyvästä, onhan runokirja minulle kuin aikuisiän lapsi, iltatähti joka on synnytetty hartaudella ja isoilla toiveilla.

Näitä raskauksia tulkoon loppuelämäni varrella vielä useita, sillä niin upeaa on ollut nähdä omat tekstinsä painettuna tuotoksena. 
Olen tehnyt sen, mikä kohdallani kyseenalaistettiin. 
Olen saavuttanut jotain, jonka hylkäsin mielestäni vuosiksi, mutta joka siltikin kasvoi mahdolliseksi.

Huomenna Helsingin kirjamessuilla nähdään Runoilijat Messuilla 2017, osasto g7111








Kommentit