Elämää rennolla otteella. Olen runoilija,kirjoittaja ja käsityöläinen. Oman elämäni lifestyleä, tunteella ja pienellä budjetilla.

Ketopohjalla tonnikalapiirakka


Pohja: 
3,5 dl juustoraastetta
2,5 dl mantelijauhoa
100g voita sulatettuna(tai muuta rasvaa)

Sulata voi ja sekoita aineet keskenään. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista n. 10 min 200 asteessa.

"Kastike":
1 prk kermaviiliä
1 muna
(Fetaa muruina)
mustapippuria
paprikajauhetta
timjamia
tilliä
(masteita voi vaihdella täytteitä mukaellen)
Sekoita päälle tulevan kastikkeen ainekset keskenään

Täyte:
2 prk tonnikalaa 
puolikas paprika
1 prk(pieni) ananaskuutioita
muutama kirsikkatomaattia viipaloituna

Esipaistapohja ohjeen mukaan ja levitä paistetun pohjan päälle täytteet mitä haluat. Täytteitä voi vaihdella oman maun mukaan.
Kaada päälimmäiseksi kastike ja jos haluat voi ihan pinnalle ripotella vielä aavistuksen juustoraastetta.

Paista piirakkaa 175 asteessa uunista riippuen, noin 40-50 min. 
Tarkista piirakan tilanne paiston aikana


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti