Kyllä vain, elämä on vaihteeksi koiravauva-arkea, ihan täysipäiväistä.
En oikeastaan osannut edes kuvitella sitä päivää, että saisin jälleen tuntea pienen, karvaisen koiralapsen sylissäni.
Olin ajatellut, etten enää koskaan sitä kokisi, Kaapon menettämisen jälkeen. Mutta niin vain kävi, että elämääni saapui tuo pieni, utelias, naskalihammas.
Ja mikä voisikaan tähän maailman hetkeen olla sopivampi nimi tuolle pienelle, kuin Toivo.
Tässä hän on: Toivo-tolleri, ollut omassa kodissaan nyt jo kokonaisen kuukauden, tai no neljä täyttä viikkoa.
Ikää pienelle komistukselle tulee perjantaina tasan 12 vkoa ja silloin matkaamme myös eläinlääkärille, saamaan ensimmäistä rokotusta.
Tämä neljä viikkoa on ollut melkoista opettelua, yhteisen sävelen, oikean päivärytmin etsimistä.
Eikä tietenkään edelleenkään yksikään päivä kulje, kuten edellinen.
Hieman mustaa pilveä taivaalle tuo tämä korona-arki, musta peikko kokoajan väijymässä päämme päällä. Olen henkisesti ollut aika kovilla, sillä reagoin ihan liian voimakkaasti kaikkeen ikävään.
Mutta onneksi Toivo luo toivoa paremmasta huomisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti