Oikein hyvää alkavaa vuotta 2021 sinulle.
Epäsäännöllisen säännöllisesti herään aina siihen, että lupailen jälleen aloittaa aktiivisen blokkauksen, siltikään siinä onnistumatta.
Miten joskus kaikki oli niin yksinkertaista ja helppoa. Sen kuin istui koneelle ja kirjoitti. Nyt kirjoittaminen on niin kovin vaikeaa, tai ainakin siinä alkuun pääsy.
Uuden Vuoden lupauksia en ole tehnyt vuosiin, mutta jos tänään, puoli kevyesti, lupaan itselleni yrittää jatkaa tämän blogini kirjoittamista.
Tulkoon siitä lopultakin minun itseni näköinen.
Vuosi alkoi suurilla onnen tunteilla, kun elämään vihdoin, vuoden koirattomuuden jälkeen saapui pieni tolleripoika, Toivo, Trindys Forever Lake Man.
Kaikki meni kuitenkin lopulta niin pieleen, kuin vain voi mennä. En tässä sitä sen tarkemmin kuitenkaan lähde avaamaan, pääpiirteittäin vain.
Aluksi kaikki sujui todella hyvin, Toivo oli hienosti vastaanottavainen ja oppi hienosti asioita. Pikkupennun koulutus sujui siis hyvin. Sisäsiistiksi oppiminen oli hieman hitaampaa, mitä aikoinaan Kaapon kanssa, joka oli jo 3,5 kuisena täysin sisäsiisti. Mutta sitten tuo rakas pieni tolleripoika puri minua kahdesti niin, että jouduin käymään paikkailtavana ja kerran vielä pahemmin kumppania. Sai siinä sivussa vielä yhden raivokohtauksen ja meinasi käydä käteeni vielä kolmannenkin kerran kiinni. Eikä tosiaankaan kyse ollut tuosta pentupureskelusta, vaan Toivo sai kunnon aikuisen koiran pururaivon.
Olin todella vaikean paikan edessä, olin alkanut pelätä pientä, rakasta pentuani.
Lopulta tein päätöksen ja Toivo palautui kasvattajalle, vaikka meidän piti Toivon kanssa muutta heinäkuun alussa Forssaan Nokialta, mutta en uskaltanut ottaa riskiä, että pentu täällä purisi pikkutyttöjä, joiden kanssa tulisin olemaan melkein päivittäin tekemisissä.
Pennusta luopuminen oli viime vuoden vaikein asia. Enkä tiedä, kykenenkö joskus vielä harkitsemaan uutta yritystä koiran kanssa, sillä nuo puremiset jättivät minuun melko kovan koirapelon.
Tämä vuosi toi myös luopumista ja saamista. Luovuin jostain, joka ei ollut minulle tarkoitettu ja sain tilalle itseni ja oman rakastamani elämän. Palasin Forssaan, rakkaitteni luo. Olin jo edellisenä syksynä tehnyt päätöksen paluusta, ennen kuin vanhin lapsenlapseni aloittaa koulun ja muuttoauto suuntasi Forssaan heinäkuun alussa. Täällä olen onnellinen, saan olla ja elää omana itsenäni.
Henkisestä väkivallasta selviäminen vaatii oman aikansa, mutta tiedän, että minä selviän.
Kiitos sinulle
VastaaPoista